24.2.2011

Hurts & Ruisrock

Minä osasin odotellakkin keikkaa.Vaikka en sitä ääneen uskaltanutkaan sanoa kauhean usein, ettei karvasta pettymystä tulisi. Uutta tuotantoakin herrat alkavat työstämään loppuvuodesta, jotenka festari oli siis päivänselvä. ELI olen aivan suunnattoman, valtavan, helvetin iloinen. Ei tätä sanat enää riitä kuvailemaan. Suoraan sanottuna kesä on vähintäääkin pelastettu ja _kruunattu tällä helmellä <3 Thanks Guys!

 Välillä toivon että rauhoittuisin hieman tästä yli-fanityttöilystä, mutta en vain OSAA. Kyllä minä ihmiset yritän ihan oikeasti, vaikka se ei siltä näytä. Tai sitten tämä on kuin jokin luonnonlaki miun kohdalla jota ei vain voi muuttaa. lol :D Ihmiset ympärilläni eivät aivan tajua minua. Mutta tärkeintä tässä onkin se mitä minä ajattelen, eikä se mitä he ajattelevat minusta. Mutta nokka sitten kohti Turkua ja ensimmäistä Ruisrockkiani. Wau. Vähän pelottaa mitä siitäkin tulee, näin Susannan kanssa kun on liikenteessä niin voi sattua yhtä jos sun toista :D Majoitusasia on aika selvä, sillä veljeni tyttöystävänsä kanssa asuvat Turussa. Kerranki jotain hyötyä veli-apinastakin. Ja parempi sit olisi päästää minut ja Susanna yötä sitten! Kun ennenkaikkea en ole heidän luona Turussa edes vielä kertaakaan käynyt. (Asuneet sen reilun vuoden yhdessä seillä :D)

Ja tälläisenkin pystin pojat voittivat eilen. Paras tulokas bändi NME -Awardseissa! Sen he todellakin ansitsivat, ja ohittivat tosi monta muuta kovaa kilpakumppania! Paras Tweettaja palkinto meni tälläkertaa Haley Williamsille. Mutta Theo ehkä ensivuonna ;D

Muutoin Ruisrockin muut esiintyjät eivät minua kiinnosta. Jenni jos on samanapäivänä Hurtsin kanssa niin ehdottomasti menen katsomaan! Se on ainut joka sai minut innostumaan <3 Mutta myöhemmin pitää katsella tarkemmin, kun miten päiväkohtaiset esiintyjät oikein sijoitellaan niin tietää mistä alkaa innostumaan ja mistä ei.

Ja huomasin, että viimekerran festarisuunnitelmista ja lötinöistä unohin sen toisiksi tärkeimmän eli LINKIN PARKIN -keikan. Wau miten se nyt noin unohtui. Lippua ei vielä ole, mutta tulee varmasti olemaan myöhemmin keväällä plakkarissa. Tätä omaa keikkaa onkin sitten odotettu, kuin kuuta nousevaa melkeinpä. Paljon kavereita menossa kyseiselle keikalle niin seurakin on siis aivan loistava! Odotan siis todella innolla. <3

Loppuun sitten taas pari loistavaa biisiä!
Ensinnäkin Jennin Tuhannet Mun Kasvot. En oikeasti muistanut biisin olemassa oloa. Miten saatoinkaan, varmaan Jennin parhainpia biisejä
ja ehdoton lemppari tällähetkellä <3


Sitten The Drums ja Down By The Water (Hurts mix)
Kyllä, taas pojat sen tekivät. Aivan mieletön mixi! Niin kaunis ja eeppinen sellainen. Alkuperäinenkin aiheuttaa vesiputouksia, mutta tämä vetää vielä isomman korren. Wau... I'm speechless


Ja viimeisenä Hurts -linjalla uutukainen Sunday -sinkku ja video. Kyllä on hieno ei voi muuta sanoa. Nytkun otin selvää vielä mistä video kertoo niin tarina alkaa avautumaan. (Vanha kreikkalainen mythologia Orpheuksesta joka lähtee Hadeksen "manalasta" hakemaan vaimoaan Eyrudicen sielua takaisin elävien maailmaan. Ehtona on ettei Orpheus saa katsoaan taakseen (eli Eyrudicia) ennenkuin ovat elävien maailmassa. Ja siis toteutus vähän modernissa muodossa videossa.) Todella erinlainen aiempiin videoihin verrattuna, mutta tykkään heidän muutoksesta. Ei niitä samankaltaisia videoita jaksa ikuisuuksiin katsella miltään bändiltä. Monet vain tuntuvat ehkä ajattelevan, että tämä bändi olisi kauhena rajoittunut monissa asioissa mm, ainainen korrekti pukeutuminen ja lälly-balladit.Sitä se ei tosiaan ole. Ja kaikki tyylillänsä eikös näin!?  Muutosta on musiikillisesti tulossa ensilevyllä, kun pojjaat eivät ole enää aivan samanlaisia ihmisiä kun olivat ekaa levyä tehtäessä.


21.2.2011

Paint the sky with Silver Lining

Blogini ulkoasu koki jälleen muutoksen. Ja huomasin, ettei se aiempi muutos saanut loistaa kuin tasan 2 viikkoa, mikä oli aika vähän :D No ei voi mitään, minä kyllästyn nopeasti, ja voihan nuihin vanhoihin ulkoasuihinki palata myöhemmin uudestaan (sen verta kuitenki tykkäsin siitä) Ja Hurtsillä jatketaan. Inspiroidun aina heidän kuvista ja jos jokin mainio osuu silmiini niin lähden siitä työstämään muuta kokonaisuutta :D Olen, kröhöm anteeksi, mutta pakko sanoa, että hiveä pilkunnussia näissä asioissa =D Eli eilenkin meni koko ilta täydellisesti tämän parissa.

Elämänmenoni on hiljaista edelleen, muutoksia tulossa ja mielessäni pyörivät hurjaa vauhtia kesän suunnitelmat. Mennkkö festareille ja minne!? Niistäkään ei loppujenlopuksi ole niin hirveästi tullut tietoa vielä, mutta Pendulum houkuttaisi Provinssissa liiankin paljon. Joulukuussa (!?) kun kyseinen ryhmä oli suomessa niin ei ollut varaa, eikä sitä seuraa varsinkaan niin en yksinkään halunnut lähteä silloin. Mutta festarilipusta/matkoista sun muista en viisti maksaa varmaa nyttenkään, vaikka Pendulum onkin. :(( Toisaalsta System Of A Down olisi kanssa toinen ehdoton vetonaula siellä kanssa. Ja Volbeat joka on kyllä ollu kauan tauolla, ei viimeaikoina ole tultu kuunneltua, mutta seki olisi sellainen joka olisi mukava tsekata jokupäivä :))

Sitten ihan tässä keväällä Turmion Kätilöt Lutakossa. Kelpaa oikein hyvin, koska uusi levy tulossa kohta ja pääsee sitten niitäkin kuulemaan. 3 kertaa kyseinen bändi nähty ja vaikka Kätsyt onkin aina ollut se yksi parhain, niin ei tätäkään tarvitse minun enää "nähdä joka kerta kun on mahdollisuus." Mutta koska uutta matskua tulossa niin pitää sitä mennä tsekkaa!! Sitten sen Sonta Arctica Lutakossa, saa nähdä. Minua ei voisi enää kiinnostaa kyseinen bändi. Mut jos olen rahoissani ja ei ole muutakaan ni voihan jonkun illan viettää keikanparissa ja hyvässä seurassa jos ei muutoin. Voitaa se tylsän perjantai kuitenkin. Myöskin Susannan kanssa on suunnitelmissa mennä katsomaan Jenniä Tampereelle, jos ei Jyväskylään neiti eksy.  Sitä odotan todella paljon! <3 Sitten se Lord of the Rings symphony Tampereella. Heihei täältä vilkuttaa liputon raukka :(( Pakko olis päästä, sillä olisi aikamoinen unelma kerrassaa!

 Sitten olin unohtaa Slipknot Sonispheressä, kuolemahan siellä tulee. :D Minä olen alkanut kaihtamaan festareita ihan muutoinkin ilman noita " kaikkiriehuujahyppiipäälletallauskuolema" bändejäkin. Noh, ehkä se on se tämänhetkinen fiilis. Enkä tiedä mistä tää fiilis on edes ykskaks tullut. Mutta kyllä festareille lähdetään ehdottomasti jos on jotain _aivan_ näitä miun timanttisia artisteja/bändejä jossain. :P

... Ja tuosta pääsemmekin Tuskaan ja Epica tulossa sinne. Mutta voin iloinmielin jopa järkyttää suoraan sanomalla että mie en sinne ole edes halukas menemään. Kyllä, kuulitte oikein, vaikka Epicaa rakastankin. Se ei ole mulle enään se EHDOTON "MUST SEE AGAIN" -bändi. 2 keikkaa minun kohdallani on tarpeeksi. Ja tätäkin seikkaa ajattelin muutaman lauseen verran analysoida. Sillä muutoinkin tämä yhteisnimellä metal -musiikki ei ole sopinut "elämänmenooni" lainkaan jo pidemmän aikaa. Jotenka ehkä sekin jopa "aikakausi" on jäämässä taakse. Kyse ei ole mistään hylkäämisestä. Kyllähän sitä jatkossa näin yleisesti kuuntelen jos haluan tietenkin, ihan niinkuin ennen. :)). Mutta nyt sitä halua ei nimenomaa ole. Mene ja tiedä miksi. Kevyempää tunnelmointia, isoja soundeja ja eeppisyyttä, mutta ilman sitä metallia. Sitten poppia, paljon "never heard" artisteja ja melankolista fiilistelyä jossa on se toivo, ei pelkää synkyttää siis. Näin kuvailisin viimeaikaisten huudattamieni artistien musiikkia muutamilla sanoilla. Olen mielestäni laajentanut makuani todella paljon, mikä aluksi yllätti minut itsenikin aikalailla. Mutta hyvä näin, sillä löydökseni ovat puhdasta rakkautta ja istuneet minun sielunmaailmaani todella hyvin  <3

Tälläistä lötinää tälläkertaa. Olen tässä koittanut miettiä, että mitä mielenkiintoista voisin rustailla tänne ihan omani ja mahdollisten uusien lukioiden mielenkiintoa ylläpitämään. lol. Olen kolunnut pääni puhki moneen kertaan ja totesin yksinkertaisesti, että "Tämänhän blogin idea oli olla satunnaista, keskenkasvuista lötinää = sunnuntaiblogi toisinsanoen" Ja se onkin se mitä olen. Miksikä sitä tuputtamaan tätä täyteen sitä mitä blogeilta ehkä "oletetaan" (Ei niissä ole siis mitään pahaa lainkaan) Eli miksi lähteä samaan mukaan, kun se ei ole sitä lainkaa, mitä minä ihmisenä selvästikkään ole. No olipa taas hyvin järkevästi ja kypsästi ilmaistu, mutta you did get the point, ha!? ;D

Sitten loppuun ensin kaunista tunnelmointa, Of course from Hurts boys <3 
Tälle pitäisi antaa palkinto "paras live esitys/bändi" Sillä sitä se on.


Ja sitten menevämpää kamaa. Pendulum & Witchcraft
 (Hutchcraft, lol, sorry ;D)Ja ihmiset jos vähääkään olette pitäneet bändin uusimmista sinkuista, suosittelen sitä uusinta levyä Immersonia täysin sydämmin. Aivan timanttinen levy <3 Ei pitäis jättää kylmäksi ketään!


19.2.2011

Dead Poets Society

"O Captain, My Captain."

What a movie, what can I say. Niin... Alan nyt nopeasti, tai ehkä pitkästikkin tulla pätemään, purkamaan ajatuksiani ja kehumaan kyseistä leffaa. Halua on. Taitoa ei. Okei ei aleta kyseenalaistamaan sitä. Koitan pysyä nyt hyvässä ruodussa senkin suhteen, etten lähde kritisoimaan tapaani kirjoittaa, koska sen verta leffa jälleen kolahti pääkoppaa ja koitan epätoivoisesti noudattaa leffassa koettuja ja kuultuja neuvoja ja viisauksia. (Eli tässätapuksessa "jokaisen sanalla on arvoa"  viitaten juuri puhumani) Oli se säälittävää tai ei (eli ei) niin jos siitä on itse kullekkin hyötyä niin miksi ei alkaisi hyödyntämään todenteolla!? Ohjeista ja viisauksia ei kai voi olla liikaa. Niiden soveltaminen on oma asiansa, mutta niistä voi saada yllättävän paljon voimaa ja ne pistävät ajattelemaan, mikä on se tärkein asia mitä se voi saada aikaan. Ja tämä leffa pisti ajatukset rullaamaan ja olen todella hyvällä mielellä sen takia.

Elokuva alkaa siitä, kun todella ujo Todd Anderson passitetaan veljensä jalanjäljissä kuuluisaan ja tiukasta kurista tunnettuun kouluun. Hänen huonetoverinsa on Neil. Suosittu ja iloinen poika, joka on kuitenkin isänsä tiukassa otteessaan, joka päättää poikansa tulevaisuudesta ja pienestäkin ykstyiskohdasta oman tahtonsa mukaan. Nämä kaksi nuorta ja heidän monet muut kaverinsa tapavaat pian heidän uuden Englannin opettajansa John Keatingin, jonka opetusmetodit poikkeavat täysin "oikeasta" opetusjärjestelmästä. Keating innollaan ja hauskalla opetustavallansa opettaa nuorille ajattelmaan itse, ymmärtämään runoutta ja kertoo Kuolleiden Runoilioiden Seurasta. Keatingin vaikutuksesta ei jää paitsi kukaan sillä nuorten elämät muuttuvat lopullisesti.

Näin pähkinän kuoressa elokuvan perus ideaa. Enempää en halunnut sanoa koska kaikki saavat katsoa sen itse ja mennä elokuvan mukana ilman että olisi tullut ainakaan minun suustani paljastuksia.

 O Captain, my Captain. Who knows where that comes from? Anybody? Not a clue? It's from a poem by Walt Whitman about Mr. Abraham Lincoln. Now in this class you can either call me Mr. Keating, or if you're slightly more daring, O Captain my Captain

John Keating: Why do I stand up here? Anybody? 
Dalton: To feel taller! 
John Keating: No! [Dings a bell with his foot] 
John Keating: Thank you for playing Mr. Dalton. I stand upon my desk to remind myself that we must constantly look at things in a different perspective




We don't read and write poetry because it's cute.
We read and write poetry because we are members of the human race and the human race is filled with passion. And medicine, law, business, engineering, these are noble pursuits and necessary to sustain life. But poetry, beauty, romance, love, these are what we stay alive for... 

To quote from Whitman, "O me! O life!......of the questions of these recurring; of the endless trains of the faithless... of cities filled with the foolish; what good amid these, O me, O life?"  ...Answer... That you are here - that life exists, and identity; that the powerful play goes on and you may contribute a verse. What will your verse be?



You must strive to find your own voice..Because the longer you wait to begin, the less likely you are to find it at all. Thoreau said, "Most men lead lives of quiet desperation." Don't be resigned to that. Break out!

We all have a great need for acceptance,but you must trust that your beliefs 
are unique, your own, even though others may think them odd or unpopular, 
even though the herd may go


Tom Anderson: to Keating [standing on his desk] Oh captain, my captain. 
(Others follow his gesture - to see a the new perspective]

Love that moment <3

Tää on tietääkseni paljonki käytetty myös kouluissa opetusvideona, mitä en ihmettele lainkaan. Tämä on tosiaan opettava, koskettava, hauska nuorille sopiva tarina joka inspiroi ja saa aikaan hyvän mielen surullisista jutuista huolimatta. Robin Williamsia pitää rakastaa ja itse olen aina tykännytkin. Vaikka onkin tunnettu koomisista ja mitä hulluimista rooleistaan niin olen siitäkin aina pitänyt vaikka joidenkin mielestä näitä rooleja on häneltä liika. pötyä sanon minä :D Tämä rooli oli sopivassa määrässä hauska koska Keating oli iloinen, intohimoinen positiivinen, kannustava persoona joka eli hetkessä ja rakasti opettaa.
Neilinä nähtiin Robert Sean Leonard (Housestakin tuttu iki-ihana Wilson)
 Hänen leffa suorituksia en ollut aiemmin nähnyt kuin Housessa (mikä on jo itsestään vakuuttava suoritus) niin yhtä lailla laskujeni mukaan 23 vuotta sitten omasi hyvän karsiman ja oli taitava näytteliä jo nuorempanakin!

Leffa liikuttaa minua joka kerta. Samalla lailla, mutta jokakerta olen löytänyt paljon uuttakin. Varsinkin nyt,huomasin itseni "ahaa" elämysten parissa useaan otteeseen. Mikään ei ole elokuvissa niin hienoa kuin se, että se koskettaa ja puhuttelee. Mutta nämä "ahaa" elämykset ja suorastaan silmien edestä lähtevä verho häviää kuin sormia napsauttamalla ovat uskomattomia hetkiä. Minun sisälläni kaiketi kytee jokin lukutoukka, vaikka en muista milloin olisin kirjaan edes tarttunut. Koska ainakin tämän leffan jälkeen halu tarttua Walt Withmanin tuotoksiin ja muihin vanhempiin ja "mystisiin" teoksiin on suuri. Tätä se inspiroituminen minun kohdalla tarkoittaa. Halu lukea ja tutkia kieltä ja oppia siitä. Sekä oma kirjoittamisen halu, joka on ollut minulla aina. Joskus vähän. Joskus unohduksissa. Mutta kuitenkin palavasti polttanut aivonystyröitäni hyvinkiin usein, niin se intous kiehahtaa joka kerta käyntiin. Leffa joka antaa katsojallensa paljon muutakin kuin hienon katselukokemuksen on uskomaton asia. Nytkun viimeaikoina olen jo valmiiksi kokenut tän jo yllättävän ison inspiraation aallon niin nyt pukkaa lisää. Ja vaikka ei minusta koskaan tulisi hääviä kirjoittajaa niin ei se mitään. Tämä leffa antaa mulle voimaa ja tahtoa ihan muullakin kuin kirjoittamisen tasolla. Menee ehkä henkilökohtaiseksi mut ei olisi voinut täydellisempi ajoitus olla, että katsoin tämän leffan juuri nyt. Itsellä kun tulevaisuus on auki. Niin se uskallus ja jopa ilo miettiä sitä on sinänsä ihme minun kohdalla. Niin tämä teos sen kuin pisti lisää pökköä pesään. Ja juuri tämä Carpe Diem! Niin... juuri näin... mä sain voimia ja uusia ajatuksia päähäni <3

Minun piti arvostella kunnolla kaikkien näytteliöidne suorituksia puhua noista teksteistä syventävämmin. Mutta totesin etten halua jakaa sitä kaikkea tänne. Mutta toivon tosiaan, että monet katsoisivat tämän. Mielestäni ei tule pettymystä kellekkään ja kiitätte minua vielä tästä :D eheh. Ja kyllähän tämän on monet varmaan nähneetkin mikä on hyvä.

13.2.2011

If I was...

Tiedän, että osat kohdista ei ole "oikein" kun pitäisi tosiaan selittää mikä minä itse olen jos olisin vaikka kangasta. Siellä välissä on sellaisia mitä minä HALUAISIN ehkäpä olla. Ei se mitä ehkä oikeasti olen.


Jos olisin vuodenaika, olisin
Luultavasti kesä. Sopivan lämmin ja leppoisa kesä
Jos olisin viikonpäivä, olisin
Perjantai. Vaikka en ole töissä enkä koulukäyvä ihminen. Mutta se tietää että muilla on silloin vapaata ja se tietää enemmän menoja yms.
Jos olisin kellonaika, olisin
Varmaan joku 01:45 jollainka yleensä huomaan että voisi kai sitä mennä nukkumaan kohta :D
Jos olisin väri, olisin
Luultavasti violetti ihan vain sen perusteella et taitaa olla meikän käytetyin väri mustan jälkeen.
Jos olisin merieläin, olisin
Ryhävalas ehdottomasti! :'D
Jos olisin ilmansuunta, olisin
Pohjoinen. Olen viileä akka
Jos olisin huonekalu, olisin
Sellane koko huoneen kattava sänky kun avaat oven niin voit hypätä suoraan sellaseen mega sänkyyn :D

Jos olisin puu, olisin
Kuusi. Kerra vuodessa huolitaan sisälle ja kohdellaan kunnolla, sitte hetkenpäästä mut heivataanki taas pihalle kuolemaan :D
Jos olisin säätila, olisin
Tyyni puolipilvinen kesäpäivä jolloinka kaikki tuntuu pysähtyneen
Jos olisin soitin, olisin
Viulu vai piano. Vaikea.... Ei kyllä se on piano. Ihan vain siksi että toivoisin itse osaavani soittaa sitä :(
Jos olisin taivaankappale, olisin
Joku pyrstötähti joka ei tiedä minne on menossa
Jos olisin vihannes, olisin
Kurkku... perusperus mut raikas ja maukas, lol :D
Jos olisin hedelmä, olisin
Joku hedelmäsalaatti, sekalainen soppa enyways. En osaa valita mitään erityistä
Jos olisin ääni, olisin
Varmaan sellainen nauravan noidan karsea käkätys. Kyllä vähä näin luulen :D

Jos olisin alkuaine, olisin
NO KULTA  KatinKULTA<3
Jos olisin automerkki, olisin
Hmmmm...  salee joku lada :D
Jos olisin laulu, olisin
Hurts - The Water
Jos olisin elokuva, olisin
Lord of the Rings
Jos olisin kirja, olisin
Potter, koska en oikeastaa mitään muuta lue.
Jos olisin ruoka, olisin
Mozzarellapizza :P
Jos olisin eläin, olisin
PANDA!

Jos olisin paikka, olisin
Jokin sellainen joka ei kyllä ole tästä maailmasta
Jos olisin numero, olisin
sori mut emt.
Jos olisin alkoholi, olisin 
Ehdottomasti Rekorderlick Mansikka-lime ;D
Jos olisin makeinen, olisin
Joku helvetin hyvä suklaa x)
Jos olisin musiikkia, olisin
Jokin kaunis hidas sävelmä joka loppuakohden paisuu kovemmaksi ja isommaksi soundiksi. jotain eeppistä kumminki :D
Jos olisin asunto, olisin
Hyvin itseni näköinen (määritä sitten se ensin) ei kovin iso kämppä. Täynnä tavaraa kuitenkin ajottain siistikin ja sisustuksellinen ja kodikas. Lähellä jotain isoa kaupunkia ja tohinaa mutta silti rauhallinen ja kaukana muista taloista :D
Jos olisin kirjain, olisin
R, Rrrrrrrrrrrrrrrr tuppaa suustani kuulumaan

Jos olisin astia, olisin
Jokin hervottoman iso muki johonka mahtuu vähintään puolilitraa
Jos olisin oppiaine, olisin
Musiikki, lol kuvis emt
Jos olisin hyönteinen, olisin
Inhoan kaikkia hyönteisiä. jopa niitä perhosia. ja leppiksiäki hyi. emt
Jos olisin kynä, olisin
Musta tussi
Jos olisin liikuntalaji, olisin
:DDDDDd öööö sulkapallo jossa ei tarvii tehä ko huitoa jonnekki ja olla paikoillaa melkein kokoajan :D
Jos olisin aikakausi, olisin
No varmaan iha tämä aikakausi. joku 300 vuotta taaksepäikkin olisi ihan mukava
Jos olisin tunne, olisin
Luultavammin sellainen sekoilufiilis jollonka on onnelinen ja päästänsä vialla  samaan aikaan. Samalla sydän kiertyy itsensä ympärille kaikesta siitä ja naurattaa kuin naurutalossa ja voisi huutaa niin että koko maailma kuulisi :D

10.2.2011

Love & Other Drugs

Joo päivänäytökseen mentiin Sussun kanssa katsomaan. Ihmisiä oli tasan 10 meidän lisäksi. Hyvä! Pitkästä aikaa melkein tyhjä sali tuntui kivalta. Kuten ennakoitiinkin niin olisin tarvinnut kainalooni ämpärin kuolaani varten Mr. Gyllenhaalin takia. Ei käy kieltämään vaikka tykkään kyseistä näytteliästä ihan ilman ulkonäköön katsomistakin. Anne Hathaway on leffa toisensa perään alkanut miellyttää silmääni enemmän ja enemmän. Joskus en niin piitannut kyseistä henkilöstä. Se oli vain "ihan ok" mutta nyt olen oikeasti alkanut tarkemmilla silmillä seuraamaan neidoin leffoja ja toimia.



Olihan se hieman ennalta arvattava, mutta kyllä sitä oli mukava katsella! Hauska sopivasti "aivot off" -leffa vaikka ei mitää älytöntä spedeilyä ollut kuitenkaan :D Välillä jotkut hauskat kohdat vedettiin tarkoitukselle oikein överiksi mikä toimi HYVIN tässä tapauksessa, kun sai nauraa vedet silmissä :'D Nuo kohdat toimii kun oikein tehdään ja tuossa oli hyvä esimerkkitapaus. Juoni ei ollut oikein laadukas vähä hutera kaikinpuolin ja monet asiat jäi etäisiksi ja vähä epäselvyydeksi ja yhdentekeviksi. Leffassa oli kyllä hulvattoman hauskaa ja nautin kyllä joka hetkestä mitä leffassa sitten ikinä tapahtuikaan, vaikka nyt tunteja myöhemmin katselen tarkemmin silmin asiaa.

7.2.2011

Lullabies from the Machines

Olen päivittänyt tässä pienen ajan sisällä uudelleen blogini ulkoasun. TADAA ja Hurtsillä jatketaan. Pari sanaa ulkoasusta muutoinkin, että se tulee vaihtumaan ehkä useinkin. Olen todennut itsenikohdalla, että kyllästyn hyvin herkästi ja kaipaan vaihtelua usein. Pitkästyttää samat värit ja kuvat sun muut jotenka ehkä tämä Hurts -teema on väliaikainen. Ellen keksi jotain Killer-hyvää uutta ulkonäköä Hurts tyylillä jatkossaki, mitä en ihmettelisi ;D Joskus jos oikein pääsisin vauhtiin ja oikeaan mielentilaan ajattelin, että voisin opetella tuota css -systeemiä. Ja tämäkin kertoo jo niin paljo tiedoistani... elikkä en siis tiedä mitä koko lyhenne edes tarkoittaa xD Hyvä minä mutta ehkä en sit ole ainoa!? Enhän...!? :D 

Pahemmin en suunnitellut etukäteen mitä tänne kertoisin, mutta nyt ajatelin lätistä hetkisen minun tulevaisuudestani. Hirveä aihe. Olen todennut sen. Minen tykkää puhua siitä, varsinkaan silloin, kun en tiedä mitä siltä haluan. Tottakai toivon että se olisi hieno ja valoisa täynnä mahdollisuuksia ja uusia seikkailuja. Olen vain todenteolla täysi pessimisti, jotenka positiivinen ajattelu ei kuulu/ole sopinut ajattelutapaani koskaan. Nyt on reilu... wau järkytytin itse itseäni hiukan sanomalla että puolitoistavuotta hukannut aikaani kotona olemiseen. En halua avautua sen enempää kuin tämän verran sanomalla et tämä näinkään pitkä aika ei ole muuttanut ajatuksiani mitä ne olivat silloin, kun lopetin koulun. Edelleen en halua opiskella. Missään. Minä etsisin/tutkiskelisin hankkisin tietoa netistä sun muualta jos jokin ala minua kiinnostaisi. Mutta minua ei kiinnosta. Sitä on vaikea tajuta ehkä ihmisten jos ei ole sellaista kokenut. VAIHTAISIN mielelläni mielipiteitäni jonkun kanssa, minä haluan joskus tietää mitä haluan eikä vain mitä EN HALUA. Sen kyllä tiedän että haluan TÖITÄ. Lähestulkoon iha sama mistä. Työkokeiluun tai sen sellaista. Ja nyt herääkin kysymys... "miksi en ole hakenut töitä sitten aiemmin?" Niin. Se on helvetin hyvä kysymys. Minä sanon nyt niin hyvin kun osaan tuoda sen esille, että koska en ole vain uskaltanut. There you go. Tälläinen iso epävarmuus on rantautunut mun päähäni aikalailla pinttynyt sinne ja minua ohjaa monet pelot tällähetkellä. Pelot jotka on järjettömiä niin järjettömiä mutta vaikka olen itselleni niistä paasannutkin ni ne ottaa aina tiukemman ja tiukemman otteen mitä sitten teenkin. Ja tulos on se että olen pysynyt paikallaa. Tässä näin nyt tänään ja reilu vuosi sitten. Samassa veneessä edelleen. 

Olen huono toitottamaan itselleni et kuinka sä nyt petraat ja parannat ja alotat hitaasti mutta varmasti ja jatkat eteenpäi head held high ja sitä rataa! (ei en voi aloittaa uutta lukua... liian iso siivu ei ole ehkä hyväksi) 
Voin tuntea ja tunnen itseni typeräksi varmaan tämän selitettyäni. Mutta viimepäivät ja tämä alkuvuosi on ainakin ovat osoittaneet monien viikon ajalta jo sopivia elonmerkkejä, jotenka ehkä en ruoski itseäni tälläisestä infosta, joka ehkä puolivuotta sitten olisi tehnytkin damagee. Tähän liittyy myös paljon muita asoita jotka pidän visusti omassa mielessäni vielä. Sellaisia asioita  jotka ovat myöskin estäneet minua tekemästä/ajattelemasta tiettyjä asioita. Iso sekemelska on tämä koko härdelli josta vain yhden asian otin esille nyt.

Tälläisiä ajatuksia minulla on usein päässä. Päiväni koostuvat ylenpalttisesta ajattelemisesta jotenka pää on todella leviämis pisteessä aina toisinaan kun on aikaa :D Eli on hyvä välillä pakertaa ne ulos. Ja olen todennut, että vanha kunnon "päiväkirja" on oikeasti oiva väline tuohon. Huomattavasti selkeyttää asioita, vaikka se ei mitään ratkaisekkaan :)) 

Nyt tuijottelemaan Sinkkueläämäätä kahden jakson verran. Sitten datailua yli puolenyön as always. Torstaina Sussun kanssa leffaan katsomaan Love & Other Drugs (Jake :P) Siitä sitten mietteitä varmaan loppuviikosta :)

3.2.2011

Yes I'm alive

Ainakin melkein. Nyt on menny melkein kaksviikkoa viimeisestä kirjoituksestani. Ei vain ole kyennyt. Vaikka paljon "mielenkiintoisia" asioita onkin tapahtunut. Mutta suurinosa niistäkin on sellaista jota ei voi julkaista ;D

Ja jätän keikkaraportin suosiolla väliin. En pysy kaivelemaan sitä päivää mielessäni ilman typeriä kohtauksia. NO OKEI pari sanaa sanon silti, koska en osaa koskaan, KOSKAAN osaa pitää suutani kiinni vaikkase olisi monesti paljon parempi ja minun eläämääniki helpottava asia... joten no can do :D Eli ensinnäki: A) Haluan uusiksi nyt tai viimeistään heti! Voisin lähteä vaikka ulkomaille! B) En kestä...
Miten tässä näin kävi nimimerkillä minulla on uusi rakkaus <3 Eikä iha mikätahansa sellainen. C) Laulaja Theo ja kosketinsoittaja Adam sai polvet tutisemaan. Mahtavia, taitavia, lahjakkaita, mukavia, kilttejä, komeita heppuja sitten.... koskaan... okei vähäänaikaan. <3 Mistä tälläsiä saa... I want my own! D) Tällä poppoolla on muutakin merkitystä kuin vain musiikki ja ne ihmiset. Koska en olisi koskaan tullut ilman heitä NÄIN hyviksi kavereiksi Susannan kanssa! Meillä on nyt enemmän yhteistä ja se on merkinnyt paljon enemmän kun koskaan osaan tähän edes kirjoittaa!  Jotenka olen oikeasti täynnä kiitosta ja kumarrusta joka kuuluu heille <3

Ja Hurrrrrrrrtsiiin lisäten... tässä pieni postaus ja minun kunnianosoitukseni For all the Hurts fans for all over the world. You really are the best! We're also known as #TheAmazingWomens (Name by: Theo... really)
Meitä on siunattu rajoja tuntemattomalla mielikuvituksella
jonka voi käsittää myös "IN MANY DIFFERENT WAYS...." ;D
 (Näistä inside jutuista puhumattakaan)
Tässä siis mitä parhaimmilla (lue: tyhmimmillä) ja hauskimmilla kuvateksteillä varustettuja kuvia
Ja anteeksi tämä huoraaminen. Alan harrastamaan sitä varmaan täälläkin yhtä paljon kuin Galleriassakin.
Ja jos nauroit edes kerran niin onnistuin tehtävässäni :D
(Toinen kuva otettu reilu viikko sitten Suomen keikalta!)

What you're thinking I'm thinking. Oh and by the way imagination, as I said before, It's a powerful thing. Very powerful. IN MANY DIFFERENT WAYS.

throw me a mint ... I bet I can catch it in my mouth


While Theo is trying to remember what he was going to say Adam remembered: Did I turned off the iron or not?...or just composing the next hit


Oh FUCK IT HURTS!

Girls ...... take a good look ..........!!!!!!!!!!

Theo throws a mint....." Go catch it, Bingo "

"this little piggy went to market, this little piggy stayed home... wait? what? oh! I forgot I was on stage."

"Hmm...what is it again I'm doing here? Oh right, playing in front of a lot of screaming fangirls... Or He's Still looking for Theo's mint candy...

Adam's revenge for Theo.... I told ya there's trouble in paradise..

Go on, here's your monthly 5 minutes of expressing your opinion while I shut up pretenting to be interested.

"Dear god, please make me look even hotter than I do now. Kisses to Jesus and lots of love, Theo."

"Hey you, where the hell you think you were going with my marvelous comb?!?!! Aaaarrrrrr you f**king thief!!!"

It's just a song, Theo. "Don't let go" doesn't apply to microphone stands.

Glory to the amazing one...who's the amazing one?...oh wait...IT'S ME!

The reason I love this picture is: 1) Adams face 2) Adams face 3) for a moment I thought Theo had his hand on the girls boob 4) Adams face

There's a Hurts situation going on in the Hurts situation room. They are overwhelmed by their own awesomeness.

T: "O Adam, pass me the salt".

Theo talks, Adam sleeps. Yep, nothing's changed !

What Adam and Theo think about screaming fans...

Adam: " 
Send them in my bedroom .." 
Theo: " That was my idea, bitch.. "