30.12.2010

Finally!

Huomenna (jaha päivä vaihtuu 9min päästä jo huomiseksi) eli torstaina siis kuitenkin viimeinkin Sussu tulee meille about 5-7 päiväksi <3 Tää koko viikko tässä kotona ollessa eikä mitään järkevää tekemistä on ollut yhtä tuskaa siskon ja sen miehen kanssa edelleen. Hyö onneksi lähtevät perjantai aamuna pois, thank GOD finally! Porukat ovat siis olleet joulukun 23 päivästä asti Espanjassa, Fuengirolassa vanhimman siskoni perheen luona ja tulevat takaisin vasta 6.1

Ja tälläinen pienikin tai tässä tapauksessa ISOKIN vapaus olla kotona rauhassa on harvinaista herkkua. Ja tätä kyseistä parin viikon rauhaa olen venaillut sitten jo elokuusta asti. Ja nytkun tämä hetki on viimein koittanut niin siitä on mennyt yli viikko hukkaan ja täysin pieleen noiden kahden aiemmin yllämainittujen henkilöiden takia. Sitä en jaksa selostaa, että miksi. Olen puinut tätä vitutusta ja ylitsepääsemätöntä katkeruutta jo päässäni aivan tarpeekseni, jotenka tämä jääköön vain minun tiedokseni. Eikä se teitä lukioitani niin olisi liikuttanutkaan. Varsinkin, kun kaikenlisäksi monisainaisena ihmisenä siitä olisi tullut järjetön tilitys jossa en olisis säästellyt kirosanoja ja olisi ollut paljon " kaikki on perseellään voisin tappaa kaikki " kaltaisia lauseenpätkiä, jotka olisivat tehneet minusta vain tyhmän pikku kakaran joka ei tajua että elämä on epäreilua :''D

Mutta Sussu siis viimein tänne ja tiedossa on yllättäen paljon LEFFOJEN katselua, syömistä, valvomista, nauramista, kuvailua, musankuuntelua, ja juomista ainakin omalta osalta uudenvuoden aattona :P Sounds GOOD.... JA, koska meillä ei tainnut olla kummallakaan parempaakaa tekemistä niin olemme suunnitelleet tätä viikon mittaista hetkeämme jo elokuusta asti :D Lähestulkoon tämä aihe on ollut joka viikko esillä aina näin tähän päivään asti :D ... Elämä!? meillä!? joooo.... onha toki :D

Ja kyseisen viikon jälkeen (tai sen aikana) voi ilmestyä taas näitä miun HIRMU mielenkiintoisia leffaarvostelutilutuksia, koska satun vain tykkäämään niiden tekemisestä ehkä tavallista enemmän kuin muut. Sitten muuta vielä vähemmän tärkeää sepostusta ajankulusta. Kauhulla mietin sitä suklaankarkinsipsinjätskin mitä lie kaikkea muuta niin sen MÄÄRÄÄ... Voisin tehdä luettelon/kuvan saaliista. Jos uskallan.

Nyt pitäisi suorastaan juosta suihkuun ja kuivata hiukset ja ehkä hetki datailla, kun tähän kellonaikaan nukkuminen ei tule kysymykseenkään... Voisihan sitä joskus tätä jo yli vuoden kestänyttä rytmiä vaihtaa ns "normaaliin" mutta joka kerta löydän itseni miettimästä " no miksi helvetissä mä niin tekisin!? " :D

Ja loppukevennykseksi tälläinen kuva. Nauran itseni kipeeksi tälle, joka kerta :D


See' ya Bitches!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei sinä mahdollinen anonyymi jätäthän nimesi tai nimimerkkisi kommenttiin, Kiitos :))