All this has to come out

-Olin linkissä, matkalla kotia ja melkein omalla pysäkillä ja seisoin jo ovien edessä. Katsoin tiviisti maahan ja odotin niiden avautumista, kunnes eräs tuntematon tyttö, arviolta 16 -vuotias kysyi multa kauniisti tapittaen että "onko kaikki hyvin..." Pakotin nostamaan pääni ylös ja hymyilin takaisin ja sanoin " on on, ei mulla ole hätää " ja astuin linkistä ulos... -

...Harry Potter & Deathly Hallows Part 2... in my eyes

(sisältää juonipaljastuksia)

Jos voisin kelata ja purkaa kaiken sen, mitä mulla pyöri 40min linkkimatkan ajan päässä nyt tähän, niin mun ei tarvitsisi takkuilla nyt sanojeni kanssa, joidenka on tultava ulos.

En halua sanoa, että olisin väsynyt ja, että kaikki johtuisi siitä, sillä se ei ole. Ihminen taitaa olla vain paljon avoimempi, aidompi, empaattinen = todellinen itsensä sellaisina hetkinä, ottaen kaiken moninkertaisesti itseensä, kun mitkään muurit ja estot ole tiellä ja näet asiat ennennäkemättömällä tavalla. Näin mä sen koin ja olen onnelinen, että tää kaikki tapahtui juuri näin, eikä kukaan voi mulle muuta väittää, tai ennenkaikkea ottaa tätä tunnetta multa koskaan pois.

Kaikesta tästä voi päätellä kuinka tää leffa... uppos muhun sen sanan jokaisessa merkityksessä. Aivan mieletön! Tunnelatauksia ja jännitystä riitti, vaikka sä tiesit kuinka tulee käymään. Severuksen kuoleman aikana ja aina siitä eteenpäin, sain pidätellä itkua aivan leffan lopputeksteihin asti, epäonnistuen siinä todella huonosti. Jatkaen putoustani sekä linkkimatkan ajan, pysähtyen puistoon kotimatkallani tehden samaa ja sekä nytten kotona, oli ja on edelleen jotain sellaista, mikä tuli sieltä kuuluisan puun takaa. :O Tähän oli panostettu todella paljon ja se tuntui ja näkyi. Itse silmään pisti Danielin skarppaus, se oli selvästi huomattavissa. Iha kuin jokin uusi lähestymistapa kaikkeen kerakehittyminen, at last. :) En voi uskoa, että juuri kirjoitin tuon lauseen tähän. Itse visuaalisuuden rakastajana tuijotin kauneutta ja nautin sydän leväten onnellisena, naama välillä repeytyen silkasta suun ammotuksesta. Puristin Sussun käden paskaksi, ja sama toisinpäin, molemmat hyökyaallon kourissa :'D 

Muutamat aiemmat kokemukset siitä, kun ensimmäisten sekuntien aikana saat jo sen tunteen, että tämä tulee olemaan jotain todella upeata aivan loppuun asti, niin tämä oli yksi niistä. Ja kokemusten perusteella se tulee pysymään yhtä hienona myös tulevaisuudessakin menettämättä koknaan hohtoaan. Musiikit olivat parhaimmillaan kuin koskaan aikaisemmin ja teki tästä kaikesta vain... niin paremman. Mä en kutsu itseäni lainkaan Potter faniksi, koska en ole koskaan sitä ollut. Enkä koe olevani sitä ehkä koskaan, täysin ainakaan, kun tämä kaikki tuli vasta pari vuotta sitten eläämääni. Sanon olevani ehkäpä tämän viimeisen osan, loppuhuipennuksen rakastaja näin luultavammin.

Ja sitten, rakkaan Severuksen kuvan ilmestyessäni verkkokalvolleni tässä istuessani, saa hanani auki uudelleen ja uudelleen. Tätä Severus ylistystä kuulee joka tuutista, mutta se ei saa mua voimaan pahoin lainkaan....
" You have your mother's eyes " -On varmaan maagisin ja parhaiten lausuttu lause kaikista maailman leffoista mitä itse olen koskaan nähnyt elämäni aikana! Ja jokin ainakin muuttui, huomattavasti leffan nähtyäni, ei voi olla huomaamatta. Mä kutsun häntä Severukseksi, en Kalkarokseksi niinkuin aina ennen. Kalkaros, on nimi sille, jonka me luulimme hänen olevan. Severus on  nimi sille, mitä hän todellisuudessa oli. <3 *vesiputous*

Ja niin... Vaikenemisen lahja ei ole koskaan ollut mun lahja,. Eikä myöskän sairas tarve purkaa tuntoni johonkin. Anteeksi olen päättänyt olla pyytämättä kuitenkaan, sillä ei mulla ole tarvetta siihen. All this has to come out and it did... Vieläkin löytysi sanoja, mutta ei sellaisi mitkä kuvailisivat sen kaiken samanveroisesti. Ehkä minä tyydyn nyt tähän, sellaisenaan kun se nyt luonnoliesti tuli.

Ja te mahdolliset lukiat jotka silmäilette tätä nytten, haluaisin vielä tähän ihan loppuun sanoa sen lauseen, joka kiteyttää tämän kaiken. Sen lauseen, minkä periaattella tän kaiken kirjoitin ja enennkaikkea sen minkä mukaan nyttenkin käyttäydyn, näen, tunnen ja ajattelen juuri kokemani asiat. Toivon, että ymmärrätte mua...

" Of course this is happening in your head but it doesn't mean that this isn't real "

- Albus Dumbledore -

Tarviin paremmat kuulokkeet/ uuden koneen, ei lähde tarpeeksi volumea, haluan tämän niin isolle että korvista alkaa vuotamaan verta!

Let me be empty And weightless and maybe I’ll find some peace tonight

Otsikon fiiliksillä mennään näin Sarah McLachlania lainaten. Mulla ei ole tässä ollut pitkään aikaan mitään kerrottavaa, jatkan tuota 30 päivää 30 biisiä -listaa sitten kun tuntuu hyvältä jatkaa. Ja nyt ei ole se hetki. Eikä tässä ympäriläni olevassa elämässä sen kummempia tapahdu. Tänään en jaksa vaivautua miettimään sitä kuinka liiankin tutulta tuo kuulosta, it's just fine. Järkyttävä "avautumis" olo on pyörinyt jo monta päivää mielessäni. Paikallaan vellova tyhjyys on taas rantautunut, vaikka tuolla syvällä ihoni alla ei ole rauhalle sijaa. Juuri tämmöinen ristiriitaisuus kaiken suhteen. Ollakko vaiko ei olla. Mitä tehdä ja mitä ei, mitä ajatella mitä ei, mikä on oikein ja mikä väärin, ja lista sen kuin jatkuu. Ainaiset kaksi polkua joista pitäisi valita, itse kun aina mennyt jostain niiden välistä ajatellen ettei koskaan tarvitse valita, ja toivoa kipeästi ettei seinää tulisi koskana vastaan. Latelen tässä itsestään selvyyksiä, kliseitä, mutta loppujen lopuksi näin yksinkertaisista asioista lopulta on kyse mun kohdalla. 

Puhuin aiemmin, että olen "toipunut" ja sitä olen. Mutta tässä pidemmän aikaa kuitenkaan en menisi vannomaan aivan kaikkea. Jotain hyvää on tapahtunui tässä aiemmin ja se on totta vie on ollut hienoa. Gaaah. en voi puhua tosissani tämän kauempaan, koska totuus taitaa sittenkin olla liian rankka after all... Ja loppujen lopuksi mikä on totta/totuus muutenkaan sitä en tiedä, tai tiedän, mutta onko se totuus onkin toinen asia. Ohfuckme

Your world is not real

Cobb: You're waiting for a train. A train that'll take you far away. You know where you hope this train will take you. But you can't know for sure. Yet it doesn't matter. Now, tell me why?

 Mal: Because you'll be together! 

Älä lue, jos et ole Inception -leffaa katsonut ja et halua spoilaantua.

  Sain siis tuossa juuri lopetettua toisen katselukerran ja osottautui vain entistä paremmaksi, kun voi rauhassa keskittyä esim niihin seikkoihin, jotka ehkä ensimmäisellä kerralla unohti. Leffassa on niin paljon pieniä, mutta merkittäviä tietoja hyvin paljon ja siihen määrän hukkuu helposti, ja niistä puhutaan kokoajan, jotenka jos et heti kättelyssä muista aiemmin mainittuja asioita, niin loppuleffa on huomattavasti vaikeampi katsoa. Itse ekalla kerralla painoin stop -nappia aika tiuhaan tahtiin, että ehdin sisäistää lukemani, huonomuistinen kun olen. Totesin sen oivaksii tavaksi myös tällä toisellakin kerralla. Olen ehkä hieman ankara itselleni, sillä haluan muistaa aina mahdollisimman paljon, koska turhaudun hyvin helposti jos yllättäen olenkin puolessa välissä elokuvaa aivan pihalla jostakin ja sitten käy suututtamaan oma hitaus.

  Nyt toisella kerralla painelin edelleen stop -painiketta useaan tahtiin, mikä varmaan raivostuttaisi monia. Halusin tälläkerralla päästä oikeasti... siis ihan oikeasti leffaan sisälle. Tottakai minä ensimmäisellä kerralla leffan tajusin ja sen perus idean ja pysyin ihan hyvin kärryillä, mutta se että sä oikeasti joka sekunnin ja minuutin ajan olet sisällä tarinassa, oli se mitä havittelin nyt. Olen pilkunnusia ihminen ja jään heti pohtimaan jotain, jos en heti tajua. Pysähdyn hetkeksi ja mietin ja pistän sanat kuviksi, että joku asia olisi helpompi käsittää, sillä sanat pelkästään eivät aina anna selkeää kuvaa. Vaan silloin kun luot mielikuvia niistä sanoista auttaa huomattavasti näkemään asiat selkeästi ja niinkuin ne oikeasti ovat. Vasta tämän jälkeen pystyn jatkamaan leffan katsomista eteenpäin... 

  Tästä päästäänkin sitten ihan leffan loppuuun. Nyt se tosiaan itketti minua odottamattoman paljon. Loppumusiikkikin oli todella kaunis, ja se oli se mihinkä ekalla kerralla jähmetyin kuuntelemaan täydelisesti lumoutuneena. Ja silloin ekan kerran jälkeen loppu jäi eniten mieleen, koska se loppui arvoitukseen. Rakastan arvoituksellisia loppuja. Sen pohjalta voi kukin tehdä omat johtopäätökset. Juuri se valinta mitenkä tarina päättyi mielestäsi. Kumman vaihtoehdoista haluat valita. Ja se, että miten toivoisit lopun "olevan" ei ehkä ole se miten se oikeasti loppui; Ne ovat kaksi eri asiaa. (toivottavasti tajuatte mitä tarkoitan, vaikea selittäää)  Itselle loppu oli kaksipiippuinen juttu. Haluan uskoa, että se oli todellisuus, vaikka toteemi näyttikin siltä että jatkaisi pyörimistään ja että se olisi edelleen unta. :O Mutta se pieni hidastuminen "horjahdus" sen toteemin liikkeessä juuri ennenkuin kuva meni mustaksi pisti miettimään ja kylvi siemenen kytemään sisälle " onko hän edelleen unessa, vai pääsikö todellisuuteen.. Pysähtyikö toteemin pyörivä liike vai ei heti kuvan mustumisen jälkeen!?

  *Huokaus* Sanantulvani alkaa tukkiutua... Mutta varmaan tulevaisuudessakin erinomainen leffakokemus kerta toisen jälkeen. Paljon pohdittavaa ja mielenkiintoa, joista voi silti löytää vielä vaikka mitä uusia juttuja. Ja vaikka paasasinkin, että kuinka halusin juuri nyt uppoutua tarinaan niin hyvin, että tajuaisin kaikki, aivan kaikki. No pitäähän minun kuitenkin tajuta se, että se ei vältämättä ole aina mahdollista vaikka kuinka haluaisin!! Jokaisella voi olla omat päätelmät joistakin asioista, kun kaikki näemme ja koemme asiat erinlailla etc. Itse joskus turhankin usein, jos hyvä leffa osuuu vastaan, jossa on minua liikuttava/koukuttava aihe, niin ryhdyn etsimään tiedostamatta asioita, jotka ovat minulle tärkeitä/merkittäviä/jotka kohtaavat minussa/jotka puhuttelevat. Ja se että miksi juuri nämä asiat!? Taidan henkilökohtaistaa tätä nyt liikaa, mutta näin minä toimin, enkä varmaan ole ainut.

  Suosittelen katsomaan tuon leffan. Juonen nerous ja yksityiskohtaisuus on käsittämättömän hieno! Visuaalisuus silmiä hemmotteleva. Rakastuin. Unimaailman salat ja mahdollisuudet ovat mieltä hykerryttäviä. (Minäkin tahdon) Näytteliäkaarti oli loistava ja kaikki tuntuivat olevan elementissään. Mitä muuta tähän voisi vielä sanoa. Olen huono tälläisin termein selittämään kokonaisuudessaan leffan hienotta. Olen enemmänki selostavaa tyyppiä, joka lätinöi siten miltä tuntuu...

  Sellainen pieni pointti vielä, että se itse syy, miksi Browningille laitettiin Saiton toimesta istutus oli mielestäni hyvin "huterahko" ja kovin tylsä itseasiassa. Kyse oli vallasta ja suuryhtiön romahduttamisesta, mikä ei ole mitenkään uusi asia elokuvissa. Mutta nimenomaa se oli hienoa, ettei se häirinnyt lainkaan, vaikka tälläkertaa oikeasti vasta tajusin senkin seikan! Koska suurinosa leffan ajasta ja _tarkoituksellisesti sen pääpainosta oli istutuksen TOTEUTUS, eikä se _miksi se tehtiin Browningille loppupeilessä. Siihen se leffa pyrkikin. Kyse oli vain istuttamisesta. Toki jos olisivat jonkin "yyberimmän" syyn keksineet ni olishan se ollut hienoa, mutta sitä ei tarvittu, kun se ei ollut se mistä leffassa TODELLA oli kyse.

  Minä en ole mikään leffarvostelia (vaikka niin tyhmissä, mutta kuitenki unelmissani toivoisin, että osaisin sen taidon) Tämä on vain ajatustenpurkua, mikä on minulle monesti helppoa, jos esim elokuvista on kyse. Ja nyt ennakkoluulottomana annoin vain tekstin tulla. Mutta loppua kohden aloitin tämä itseni arvostelemisen. Alkuteksti sujui huomattavasti paremmin kuin loppupuoli. Minun "inspiraatio" tai pikemminkin ajatustenkulku ja sen purkaminen onnistuu vain jos kirjoitan mahdollisimman nopeasti kaikki ulos sellaisenaan, kun se tulee, oikeasti välittämättä ja lukematta aiempia lauseita uudelleen tarkistakseen "Onko se hyvä". Nyt on jo suurinosa tästä tulvivasta sanantulvasta hävinnyt. Mene ja teidä miksi. Pitäisi alkaa kirjoittaa nopeammin (eikä nyttenkään ole mennyt kuin 10-15min, mikä on mielestäni aika nopeaa toimintaa) Miksi tämän pitää olla aina näin lyhyt hetki, kun pääset vauhtiin. Vain 15 minuuttia. Eikä ole ensimmäinen kerta. Nyt vain todella huomasin sen. :(( Mälsää... Toivoisin, että tätä asiaa voisi kehittää ja että se oikeasti joskus kehittyisikin, että voisi oikeasti pidemmässä ajassa tuottaa tekstiä silloin, kun se kuuluisa rauta on kuuma.

Kati oli taas vauhdissa ja tämä oli "sunnuntaiblogia" parhaimmillaan (Lue: pahimmillaan)

Illuminated

Tuli yllättävä tarve tulla kirjoittamaan tänne sitä mitä mieleen tulee. Tälläinen lyhyt maininta vain, jonka ajattelin jakaa kanssanne. Minä kun nähtävästi rakastan puhua itsestäni ja mitä "mielenkiintoisimmista" asioista, jotka hyrrää mielessäni.  Tämä alkaa pelottavasti muuttua melkein vanhaksi  "Dear diaryksi" joka on vain bittimuodossa. Pahoitteluni... Not really :D

" Suddenly my eyes are open, everything comes into focus "

Siinä kiteytettynä viimeiset hetkeni ennen tämän kirjoittamista. Totesin juuri, että monet arvokkaat, tärkeät ja tarpeelliset ajatukset, jotka osottautuivat hyvinki auttaviksi häviävät aika nopeasti mielestä. Aloitin liian myöhään tämän kirjoittamisen. :D Mutta se on outoa, kuinka ykskaks kaikki ne monet vastaukset, jolle olet etsinyt vastausta epätoivoisesti tai olet toivonut jonkun sinulle ne kertovan, löytyvätkin sinusta itsestäsi. Tuosta vain. Kuinka en ole ennen niitä nähnyt!? Voiko tässä puhua verhosta joka häviää silmien edestä? Tai vaikkei ehkä vastauksia, niin löydät omasta mielestäni yllättäen paljon toivoa, järkeviä ajatuksia positiivisella latauksella, juuri mitä tarvitsitkin. Kaikisten parasta tässä on, että kukaan ei ole pistänyt niitä sanoja mieleesi. Sä olet aina tiennyt ne, nyt vain ensimmäisen kerran näit ne. Näitä hetkiä on tullut viimeaikoina paljon ja onnekseni olen alkanut oppimaan jälkikäteen kelailemaan niitä. Ja nuo hetket jos mitkä saa lämpimän fiiliksen aikaan pitkäksikin aikaan.  Illuminated indeed.

Ja kun tätä on jatkunut pidemmän aikaa edelleen niin ne jää hyvinki nopeasti kytemään jonnekkin syvälle. Heikolla hetkellä kaikki ne sanat pulpahtavat esille kuin taikasanan voimalla ja siinä vaiheessa oletkin pinnalla, etkä vajoa takaisin niinkuin ehkä yleensä. Ja se kuulostaa yhtä helpolta ja yksinkertaiselta kuin mitä se onkin. 

" I see the light through the rain "

Tässä tämä nyt olisi. Ei sen kummoisempaa.

And at the end... as "always" a song of the day