All this has to come out

-Olin linkissä, matkalla kotia ja melkein omalla pysäkillä ja seisoin jo ovien edessä. Katsoin tiviisti maahan ja odotin niiden avautumista, kunnes eräs tuntematon tyttö, arviolta 16 -vuotias kysyi multa kauniisti tapittaen että "onko kaikki hyvin..." Pakotin nostamaan pääni ylös ja hymyilin takaisin ja sanoin " on on, ei mulla ole hätää " ja astuin linkistä ulos... -

...Harry Potter & Deathly Hallows Part 2... in my eyes

(sisältää juonipaljastuksia)

Jos voisin kelata ja purkaa kaiken sen, mitä mulla pyöri 40min linkkimatkan ajan päässä nyt tähän, niin mun ei tarvitsisi takkuilla nyt sanojeni kanssa, joidenka on tultava ulos.

En halua sanoa, että olisin väsynyt ja, että kaikki johtuisi siitä, sillä se ei ole. Ihminen taitaa olla vain paljon avoimempi, aidompi, empaattinen = todellinen itsensä sellaisina hetkinä, ottaen kaiken moninkertaisesti itseensä, kun mitkään muurit ja estot ole tiellä ja näet asiat ennennäkemättömällä tavalla. Näin mä sen koin ja olen onnelinen, että tää kaikki tapahtui juuri näin, eikä kukaan voi mulle muuta väittää, tai ennenkaikkea ottaa tätä tunnetta multa koskaan pois.

Kaikesta tästä voi päätellä kuinka tää leffa... uppos muhun sen sanan jokaisessa merkityksessä. Aivan mieletön! Tunnelatauksia ja jännitystä riitti, vaikka sä tiesit kuinka tulee käymään. Severuksen kuoleman aikana ja aina siitä eteenpäin, sain pidätellä itkua aivan leffan lopputeksteihin asti, epäonnistuen siinä todella huonosti. Jatkaen putoustani sekä linkkimatkan ajan, pysähtyen puistoon kotimatkallani tehden samaa ja sekä nytten kotona, oli ja on edelleen jotain sellaista, mikä tuli sieltä kuuluisan puun takaa. :O Tähän oli panostettu todella paljon ja se tuntui ja näkyi. Itse silmään pisti Danielin skarppaus, se oli selvästi huomattavissa. Iha kuin jokin uusi lähestymistapa kaikkeen kerakehittyminen, at last. :) En voi uskoa, että juuri kirjoitin tuon lauseen tähän. Itse visuaalisuuden rakastajana tuijotin kauneutta ja nautin sydän leväten onnellisena, naama välillä repeytyen silkasta suun ammotuksesta. Puristin Sussun käden paskaksi, ja sama toisinpäin, molemmat hyökyaallon kourissa :'D 

Muutamat aiemmat kokemukset siitä, kun ensimmäisten sekuntien aikana saat jo sen tunteen, että tämä tulee olemaan jotain todella upeata aivan loppuun asti, niin tämä oli yksi niistä. Ja kokemusten perusteella se tulee pysymään yhtä hienona myös tulevaisuudessakin menettämättä koknaan hohtoaan. Musiikit olivat parhaimmillaan kuin koskaan aikaisemmin ja teki tästä kaikesta vain... niin paremman. Mä en kutsu itseäni lainkaan Potter faniksi, koska en ole koskaan sitä ollut. Enkä koe olevani sitä ehkä koskaan, täysin ainakaan, kun tämä kaikki tuli vasta pari vuotta sitten eläämääni. Sanon olevani ehkäpä tämän viimeisen osan, loppuhuipennuksen rakastaja näin luultavammin.

Ja sitten, rakkaan Severuksen kuvan ilmestyessäni verkkokalvolleni tässä istuessani, saa hanani auki uudelleen ja uudelleen. Tätä Severus ylistystä kuulee joka tuutista, mutta se ei saa mua voimaan pahoin lainkaan....
" You have your mother's eyes " -On varmaan maagisin ja parhaiten lausuttu lause kaikista maailman leffoista mitä itse olen koskaan nähnyt elämäni aikana! Ja jokin ainakin muuttui, huomattavasti leffan nähtyäni, ei voi olla huomaamatta. Mä kutsun häntä Severukseksi, en Kalkarokseksi niinkuin aina ennen. Kalkaros, on nimi sille, jonka me luulimme hänen olevan. Severus on  nimi sille, mitä hän todellisuudessa oli. <3 *vesiputous*

Ja niin... Vaikenemisen lahja ei ole koskaan ollut mun lahja,. Eikä myöskän sairas tarve purkaa tuntoni johonkin. Anteeksi olen päättänyt olla pyytämättä kuitenkaan, sillä ei mulla ole tarvetta siihen. All this has to come out and it did... Vieläkin löytysi sanoja, mutta ei sellaisi mitkä kuvailisivat sen kaiken samanveroisesti. Ehkä minä tyydyn nyt tähän, sellaisenaan kun se nyt luonnoliesti tuli.

Ja te mahdolliset lukiat jotka silmäilette tätä nytten, haluaisin vielä tähän ihan loppuun sanoa sen lauseen, joka kiteyttää tämän kaiken. Sen lauseen, minkä periaattella tän kaiken kirjoitin ja enennkaikkea sen minkä mukaan nyttenkin käyttäydyn, näen, tunnen ja ajattelen juuri kokemani asiat. Toivon, että ymmärrätte mua...

" Of course this is happening in your head but it doesn't mean that this isn't real "

- Albus Dumbledore -

Tarviin paremmat kuulokkeet/ uuden koneen, ei lähde tarpeeksi volumea, haluan tämän niin isolle että korvista alkaa vuotamaan verta!

On a bridge across the severn on a Saturday night

Tässä tälläinen pikku tarina. En oo koskaa aiemmin kirjoittanut mitään tälläistä, en edes suomeksi. Mutta jo inspiraatio iski kerranki ja tässä se olis:

She put on her new silky black lace dress. Perfect cut, simple but cute peace of fabric against her white pale skin made her look even more vulnerable that she already was -in a good way. She had black stockings on which darken her legs just slightly, beautifully and elegantly. She had her first ever pair of black high-heel shoes with 12cm heel. She would be shit-scared of falling and get embarrassed herself by now, but she was prepared by using the shoes two months before every night at home. To get used to them, walking around with them, to make them fully fit to her foot so she would now; today walk proudly like one of the supermodels

She looked gorgeous and she had some of her brown hair on topknot and some of them hanging on the sides little bit curled that just slightly touched her collarbones. A golden cross necklace on her neck that she got from her mom when she turned fifteen. She felt like every piece of accessories were important 'cause even just one "wrong" choice would make her look totally different. She was feeling sentimental and every single feeling on her head was multiple. Everything did care and had such weight on it. But not a bad way. She was ready for her big night and she was happy. Everything had started just fine and it made her feel less nervous. Just little add of red lipstick and some dark eye shadow around her shining blue eyes finished her look. 'Dressing smartly will make you feel proud about yourself, despite the fact that you had nothing to be proud of ' -like they had always said. She hoped that she was prove of that and tonight she was hoping that those someones were seeing that too. She took one last look into the mirror checking herself for the last time. 'This is now or never, I've got nothing to lose.' She said to herself in her mind and then smiled to the reflection and left out of her hotel room.

On her way to the venue, her confidence was shaken little bit. She bit her words and look herself once in a while through the class windows that she was passing by. 'clear your mind Susie for fuck sakes! you know what i mean... relax.' She stopped in the middle of the street and closed her eyes and took three deep breaths until she finally open them, starting to walk again. Her worried thoughts has now almost all of them thrown out from her head. She takes her cellphone from her handbag and start to text, just to distract herself a little so she wouldn't think anymore.

She has always been insecure, but still she has some hidden confidence deep inside. She is normal, beautiful girl from a tiny village. She is clever, strong, funny, kind and lovable person. She had all the good qualities that the girl from the next door has. Now she was in London city trying to do almost the impossible. This night is maybe her only change, everything in her life was pointing at to this moment. She over dramatize some of her thoughts but she was deadly serious about this. She is now trying her hardest for once in her life. ' I can do this, I' can be proud of myself just  for being here now.' She kept thinking. And that was true. After 6 months of waiting and rehearse. She had cried & screamed, thrown furniture's against the wall in the middle of night, stressed about little details, had sleepless nights, being angry to herself lots of time. But mostly this journey has been best time of her life. And she now know's that, and it feels good to know. She hasn't never been this devoted in her life. She has learn to be patient, discipline, to trust her own talents and that everyone can do whatever the fuck, if you want it enough. And mostly to never give up... and know... she finally knows what she wants.

Now only one block left and then one turn to the right and then she is finally at the dancing studio called Verona. Of course the guys has picked this place, which was an beautiful idea. That thought made her feel warm inside and she smiled on herself all the way to the end of the street. One last turn and now Susie finally sees the big black and white sign with big letters on it against the tiled wall. Beneath that dancing studio sign  there is two big white printed papers and she could guess from a far that what there would be reading. She plays one last song of her Ipod before she had to go in. She slows her walking and take her time that she still has left...

'Verona, oo oooh, from the first time that I saw you. Verona I knew, that tomorrow would be different.'

She is now only few steps away from the door and she pauses her music and stops right at the door. She knows the steps, She has watched the music video hundreds of times and she couldn't forget anything, it was printed in her head. She was nervous, but she was sure. She couldn't be more prepared. She wanted to become on of the dancer on their European tour so badly. And this was her only opportunity. She could now read the text of the two papers and it says exactly the same as she thought it would. Without hesitation she opens the door and step in. 'This is now or never, I've got nothing to lose."

Signs: -HURTS, AUDITION 18.00PM, SECOND FLOOR-  -->

--

Koska inspiraatio iski kerrankin. Huomaatte mistä inrpiraationi vetäisin ja mistä bändistä, minkäs teet. :D Mutta tässä on tulos. Itsestäni se on iha ok, ainakin nyt, en tiedä nukutun yön jälkeen mitä mieltä olen ehkä aamulla. Mut kertokee. parannettavaa, täyttä paskaa, iha hyvä!? mitä mitä mitä? tell me. Ja tiedän siinä on tuhat virhettä, en osaaa englantia ja tiedän sen. En vaivautunut edes tarkistamaan virheitä, anteeksi. :D ja siis kaikki, vaikka te randomitki jos satutte silmäilee niin kommenttia nyt heti. :))

Your world is not real

Cobb: You're waiting for a train. A train that'll take you far away. You know where you hope this train will take you. But you can't know for sure. Yet it doesn't matter. Now, tell me why?

 Mal: Because you'll be together! 

Älä lue, jos et ole Inception -leffaa katsonut ja et halua spoilaantua.

  Sain siis tuossa juuri lopetettua toisen katselukerran ja osottautui vain entistä paremmaksi, kun voi rauhassa keskittyä esim niihin seikkoihin, jotka ehkä ensimmäisellä kerralla unohti. Leffassa on niin paljon pieniä, mutta merkittäviä tietoja hyvin paljon ja siihen määrän hukkuu helposti, ja niistä puhutaan kokoajan, jotenka jos et heti kättelyssä muista aiemmin mainittuja asioita, niin loppuleffa on huomattavasti vaikeampi katsoa. Itse ekalla kerralla painoin stop -nappia aika tiuhaan tahtiin, että ehdin sisäistää lukemani, huonomuistinen kun olen. Totesin sen oivaksii tavaksi myös tällä toisellakin kerralla. Olen ehkä hieman ankara itselleni, sillä haluan muistaa aina mahdollisimman paljon, koska turhaudun hyvin helposti jos yllättäen olenkin puolessa välissä elokuvaa aivan pihalla jostakin ja sitten käy suututtamaan oma hitaus.

  Nyt toisella kerralla painelin edelleen stop -painiketta useaan tahtiin, mikä varmaan raivostuttaisi monia. Halusin tälläkerralla päästä oikeasti... siis ihan oikeasti leffaan sisälle. Tottakai minä ensimmäisellä kerralla leffan tajusin ja sen perus idean ja pysyin ihan hyvin kärryillä, mutta se että sä oikeasti joka sekunnin ja minuutin ajan olet sisällä tarinassa, oli se mitä havittelin nyt. Olen pilkunnusia ihminen ja jään heti pohtimaan jotain, jos en heti tajua. Pysähdyn hetkeksi ja mietin ja pistän sanat kuviksi, että joku asia olisi helpompi käsittää, sillä sanat pelkästään eivät aina anna selkeää kuvaa. Vaan silloin kun luot mielikuvia niistä sanoista auttaa huomattavasti näkemään asiat selkeästi ja niinkuin ne oikeasti ovat. Vasta tämän jälkeen pystyn jatkamaan leffan katsomista eteenpäin... 

  Tästä päästäänkin sitten ihan leffan loppuuun. Nyt se tosiaan itketti minua odottamattoman paljon. Loppumusiikkikin oli todella kaunis, ja se oli se mihinkä ekalla kerralla jähmetyin kuuntelemaan täydelisesti lumoutuneena. Ja silloin ekan kerran jälkeen loppu jäi eniten mieleen, koska se loppui arvoitukseen. Rakastan arvoituksellisia loppuja. Sen pohjalta voi kukin tehdä omat johtopäätökset. Juuri se valinta mitenkä tarina päättyi mielestäsi. Kumman vaihtoehdoista haluat valita. Ja se, että miten toivoisit lopun "olevan" ei ehkä ole se miten se oikeasti loppui; Ne ovat kaksi eri asiaa. (toivottavasti tajuatte mitä tarkoitan, vaikea selittäää)  Itselle loppu oli kaksipiippuinen juttu. Haluan uskoa, että se oli todellisuus, vaikka toteemi näyttikin siltä että jatkaisi pyörimistään ja että se olisi edelleen unta. :O Mutta se pieni hidastuminen "horjahdus" sen toteemin liikkeessä juuri ennenkuin kuva meni mustaksi pisti miettimään ja kylvi siemenen kytemään sisälle " onko hän edelleen unessa, vai pääsikö todellisuuteen.. Pysähtyikö toteemin pyörivä liike vai ei heti kuvan mustumisen jälkeen!?

  *Huokaus* Sanantulvani alkaa tukkiutua... Mutta varmaan tulevaisuudessakin erinomainen leffakokemus kerta toisen jälkeen. Paljon pohdittavaa ja mielenkiintoa, joista voi silti löytää vielä vaikka mitä uusia juttuja. Ja vaikka paasasinkin, että kuinka halusin juuri nyt uppoutua tarinaan niin hyvin, että tajuaisin kaikki, aivan kaikki. No pitäähän minun kuitenkin tajuta se, että se ei vältämättä ole aina mahdollista vaikka kuinka haluaisin!! Jokaisella voi olla omat päätelmät joistakin asioista, kun kaikki näemme ja koemme asiat erinlailla etc. Itse joskus turhankin usein, jos hyvä leffa osuuu vastaan, jossa on minua liikuttava/koukuttava aihe, niin ryhdyn etsimään tiedostamatta asioita, jotka ovat minulle tärkeitä/merkittäviä/jotka kohtaavat minussa/jotka puhuttelevat. Ja se että miksi juuri nämä asiat!? Taidan henkilökohtaistaa tätä nyt liikaa, mutta näin minä toimin, enkä varmaan ole ainut.

  Suosittelen katsomaan tuon leffan. Juonen nerous ja yksityiskohtaisuus on käsittämättömän hieno! Visuaalisuus silmiä hemmotteleva. Rakastuin. Unimaailman salat ja mahdollisuudet ovat mieltä hykerryttäviä. (Minäkin tahdon) Näytteliäkaarti oli loistava ja kaikki tuntuivat olevan elementissään. Mitä muuta tähän voisi vielä sanoa. Olen huono tälläisin termein selittämään kokonaisuudessaan leffan hienotta. Olen enemmänki selostavaa tyyppiä, joka lätinöi siten miltä tuntuu...

  Sellainen pieni pointti vielä, että se itse syy, miksi Browningille laitettiin Saiton toimesta istutus oli mielestäni hyvin "huterahko" ja kovin tylsä itseasiassa. Kyse oli vallasta ja suuryhtiön romahduttamisesta, mikä ei ole mitenkään uusi asia elokuvissa. Mutta nimenomaa se oli hienoa, ettei se häirinnyt lainkaan, vaikka tälläkertaa oikeasti vasta tajusin senkin seikan! Koska suurinosa leffan ajasta ja _tarkoituksellisesti sen pääpainosta oli istutuksen TOTEUTUS, eikä se _miksi se tehtiin Browningille loppupeilessä. Siihen se leffa pyrkikin. Kyse oli vain istuttamisesta. Toki jos olisivat jonkin "yyberimmän" syyn keksineet ni olishan se ollut hienoa, mutta sitä ei tarvittu, kun se ei ollut se mistä leffassa TODELLA oli kyse.

  Minä en ole mikään leffarvostelia (vaikka niin tyhmissä, mutta kuitenki unelmissani toivoisin, että osaisin sen taidon) Tämä on vain ajatustenpurkua, mikä on minulle monesti helppoa, jos esim elokuvista on kyse. Ja nyt ennakkoluulottomana annoin vain tekstin tulla. Mutta loppua kohden aloitin tämä itseni arvostelemisen. Alkuteksti sujui huomattavasti paremmin kuin loppupuoli. Minun "inspiraatio" tai pikemminkin ajatustenkulku ja sen purkaminen onnistuu vain jos kirjoitan mahdollisimman nopeasti kaikki ulos sellaisenaan, kun se tulee, oikeasti välittämättä ja lukematta aiempia lauseita uudelleen tarkistakseen "Onko se hyvä". Nyt on jo suurinosa tästä tulvivasta sanantulvasta hävinnyt. Mene ja teidä miksi. Pitäisi alkaa kirjoittaa nopeammin (eikä nyttenkään ole mennyt kuin 10-15min, mikä on mielestäni aika nopeaa toimintaa) Miksi tämän pitää olla aina näin lyhyt hetki, kun pääset vauhtiin. Vain 15 minuuttia. Eikä ole ensimmäinen kerta. Nyt vain todella huomasin sen. :(( Mälsää... Toivoisin, että tätä asiaa voisi kehittää ja että se oikeasti joskus kehittyisikin, että voisi oikeasti pidemmässä ajassa tuottaa tekstiä silloin, kun se kuuluisa rauta on kuuma.

Kati oli taas vauhdissa ja tämä oli "sunnuntaiblogia" parhaimmillaan (Lue: pahimmillaan)